Tulvat ja tulvasuojelu

Pohjanmaan joille tyypilliseen tapaan Kalajoen virtaaman ja vedenkorkeuden vaihtelu on suurta. Tulva voi nousta monin paikoin nopeasti. Tämä johtuu pääasiassa vaihteluita tasaavien järvien vähäisyydestä ja painottumisesta yläjuoksulle.  Vaikutusta ovat tehostaneet lukuisat ojitukset ja perkaukset. Alavat rannat ovat myös luonnostaan alttiita tulville.

Keväällä lumien sulamisvedet aiheuttavat Kalajoessa pienempiä tai suurempia tulvia lähes vuosittain. Kalajoen suurimmat vesistötulvat ovat alueellisen ympäristöhallinnon tietojen mukaan sattuneet vuosina 1924, 1955, 1971, 1977, 1982, 1987, 2000 ja 2012. Jääpadoista johtuvat tulvat ovat olleet pahimmillaan vuosina 1977, 1982 ja 1985. Ne ovat keskittyneet yleensä Kalajoen keski- ja alaosaan sekä Vääräjoen ja Malisjoen alaosiin.

Tulviin on siis Kalajoen vesistöalueella jo osittain totuttu. Harvinaiset tulvat voivat silti edelleen yllättää laajuudellaan. Lisäksi tulevaisuudessa ilmastonmuutos voi muuttaa tulvien ilmenemistä, sillä syksyn sateiden ennustetaan lisääntyvän ja kasvattavan virtaamia, kun taas keväinen tulva saattaa pienetä lumen vähenemisen vuoksi. Tulvan ajankohta vaikuttaa sen aiheuttamiin haittoihin, kuten satovahinkoihin.

Tulvasuojelu on ollut vesivoiman edistämisen ohella merkittävä tekijä Kalajoen vesistön suurissa säännöstelyhankkeissa. Tulvien aiheuttamien haittojen rajoittamiseksi on Kalajoen vesistöalueella on rakennettu lukuisia tulvapenkereitä. Penkereillä on tarpeen suojata esimerkiksi taajamien keskusta-alueita, asutusta ja tärkeitä teitä. Erikokoisten uomien perkauksilla on pyritty jouduttamaan vesien poistumista kuivatettavilta alueilta. Perkausten ja pengerrysten haittana on suurten vesimassojen nopea siirtyminen joen alajuoksulle, missä ongelmat usein kärjistyvät.

Tulvasuojelun kehittämisessä vaihtoehtona on luonnonmukaisen tulvasuojelun soveltaminen. Se perustuu valuma-aluekokonaisuuden tarkasteluun. Tulvavesien viipymää valuma-alueella pyritään kasvattamaan, jotta suurten vesimassojen muodostama tulvahuippu jokiuomissa tasaantuisi. Tulvavesiä voidaan varastoida väliaikaisesti esimerkiksi suoalueille ja viljelykäytöstä poistuneille pelloille, jotka ovat mahdollisesti olleetkin vanhoja tulva-alueita. Myös uomien rakenne vaikuttaa vesien viipymiseen esimerkiksi ojissa joen latvoilla. Luonnonmukaista tulvasuojelua pidetään myös ympäristön kannalta parempana vaihtoehtona kuin perkauksiin ja penkereisiin perustuvaa tulvasuojelua. Haasteena on löytää tarpeeksi sopivia alueita, joille vesimassoja voitaisiin tulvan aikana johtaa. Sulamis- ja sadevesiä tulisikin viivyttää valuma-alueella mahdollisimman lähellä niiden syntypaikkaa, jolloin niiden johtaminen eteenpäin uomaverkostossa tapahtuu hallitummin ja jaksottuu pidemmälle aikavälille.

Lue lisää:

Jääpato joessa