Hyppää pääsisältöön

Hamarissa puro solisee – valmistuneessa kaupunkipurossa virtaa vesi

Hamarin kaupunkipuron rakennustyöt etenivät nopeasti syksyn aikana ja puro valmistui marraskuussa 2025. Kaupunkipuroon johdetaan vettä Kalajoesta puron yläpäässä sijaitsevien betonisten pystyrakoportaiden kautta. Vedenotto kaupunkipuroon tulee olemaan kesäkaudella 0,2 m3/s ja talvikaudella 0,1 m3/s. 

Kaupunkipuro on rakennettu kulkemaan osittain vanhoja ojastoja pitkin. Purouoman varrelle on rakennettu kivikynnyksiä ja syvempiä allasmaisia osuuksia. Kivikynnykset hillitsevät virtausnopeutta ja turvaavat vesipinnan korkeuden uomassa pienemmillä virtaamilla. Allasmaiset osuudet toimivat suojapaikkoina vesieliöstölle. Puron yläosalle on rakennettu kaksi hulevesikosteikkoa, jotka viivyttävät vesiä ylivirtaama-aikoina sekä vähentävät valuma-alueelta tulevaa kiintoaines- ja ravinnekuormitusta.

Lampareiden välinen uomaosuus Hamarintielle päin kuvattuna.  Näkymä lampareelle Hamarintieltä.

Lampareiden alueelle ei kohdistettu ylimääräisiä toimenpiteitä ja ranta-alueelle jätettiin mahdollisimman paljon koskemattomia alueita. Lampareiden välinen uomaosuus on verhoiltu luonnonkivellä ja pohjalle on sijoitettu maisemakiviä.

Rantavainion hulevesiallas.

Rantavainion hulevesiallas kuvattuna marraskuussa 2025 ennen patoluukkujen avaamista.

Syvempi allasmainen osuus kaupunkipuron yläosalla.  Rantavainion hulevesialtaan viereinen syvempi allasrakenne.

Kaupunkipuron yläosalle on rakennettu myös syvempiä allasmaisia osuuksia.

Kaupunkipuron alaosalla on ylitysmahdollisuus pyöräilytien ja Myllytien rumpusiltojen kohdalla sekä Hamarin uimarannalle vievän polun kohdalla. Puron yläosalle on tarkoitus asentaa kaksi puurakenteista kävelysiltaa. Kaupunkipuron ympäristöön tehdään maisemointitöitä kevään ja kesän 2026 aikana

Pyöräilytien rumpusilta ja puurakenteinen kävelysilta

Kaupunkipuron alaosan pyöräilytien alitus toteutettiin rumpurakenteella. Kaupunkipuroon laskevan ojan voi ylittää puista kävelysiltaa pitkin.

Kaupunkipuro edistää merkittävästi Koskipuhdon alueen tulvasuojelua ja yleistä turvallisuutta ohjaamalla yläjuoksun tulvavesiä Hamarin voimalaitoksen ohi ja tarjoamalla poistumisreitin takaisin Kalajokeen. Kalajoen tulvat ovat aiheuttaneet haittaa alueen asukkaille, ja tarve hankkeessa toteutetuille toimenpiteille on ollut suuri. Parantuneen tulvasuojelun lisäksi kaupunkipuro mahdollistaa virtavesieliöstölle väylän vaellusesteenä olevan Hamarin voimalaitoksen ohittamiseen, toimien samalla soveltuvana elinympäristönä. Hanke pienentää siten tulvasuojelurakenteista aiheutuvia haitallisia vaikutuksia edistäen kuitenkin itse tulvasuojelua. 

Hanke toteuttaa Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaa vuosille 2022–2027 sekä sen toimenpideohjelman tavoitteita ja keinoja Kalajoen vesistön ekologisen tilan parantamiseksi ja tavoitetilan saavuttamiseksi. Kaupunkipuron toivotaan lisäävän Kalajoen monimuotoisuutta sekä edistävän vaelluskalojen poikastuotantoa, joen hydromorfologista tilaa ja hyvän ekologisen tilan saavuttamisen edellytyksiä.

Hankkeita rahoittivat Ylivieskan kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta ja Lapin ELY-keskus NOUSU-ohjelmasta.

Kiitos kaikille Hamarin kaupunkipuro -hankkeissa mukana olleille sekä rahoittajille!